Tunnen kuinka surun aalto virtaa lävitseni, katson kuvaa facebookissa ja kyyneleet nousevat silmiini, en kuitenkaan itke, enhän minä koskaan itke. Tunne vatsassa on ikävä, ja muistelen kaikkia niitä hetkiä jotka vietin ihanan koiran kanssa.

Rakkaan tätini koira on siirtynyt ajasta iäisyyteen vehreämmille nurmille 5.6.2012.
Ihana mäyräkoira oli reilu 9 vuotias, mutta ikä alkoi jo painaa niin, että oli parempi kulkea kohti taivaan kantta.heart Olet muistoissamme aina! heart


Tunteen pyrkivät pintaan kun muistan meidän saksanpaimenkoiran, joka täytyi myös lopettaa vajaat 10 vuotta sitten. Parempaa koiraa ei olisi voinut toivoa. Pidin koiraamme heppana, tein sille tallin ja loimikin oli aina päällä ettei tule kylmä. Pihalla rakensin koirallemme esteitä ja koira hyppäsi perässä, se teki kaiken mitä vain pyysin eikä ollut kenellekkään vihainen. Sitä sai vetää vaikka hännästä jä se vaan ihmeissään katto että "mitä nää oikein teet?"

Vanhuus ei tule yksin, se tässä elämässä täytyy oppia niin eläinten kun ihmistenkin kohdalla, suru ottaa aikansa, mutta sekin helpottaa kun asiaa on käsitellyt, eikä se jää painamaan mieltä.


Muistohetki kaikille rakkaille eläimille, joita minullakin on ollut ja jotka ovat jatkaneet matkaa vehreämmille laitumille: 8 kissaa, suomenajokoira ja saksanpaimenkoira, 2 okahiirtä, kala, hamsteri ja kaksi marsua, marsut jouduin antamaan aikoinaan pois äidin allergian vuoksi, mutta uskon että nämäkin kaksi piipertäjää ovat jo lähteneet taivaaseen.heart