Tänään oli taas sellainen päivä töissä, että huhhuh. Tuntu että kaikki vastusti ja lapset ei taas totellu yhtään. Tuli taas sellainen tunne että tuo lasten hoitaminen ei todellakaan oo sitä meikäläisen hommaa... Kyllä nyt muutama lapsi menee ja näin mutta sitte ku niitä 6 vuotiaita on se kymmenen ja ovat vielä eskarilaisia nii mitäpä minä niitten kans osaan tehä ku en ees tiiä mitä eskarissa täytyy opetella... Iltapäivän sain onneksi olla 0-3 vuotiaiden kanssa, nii niitten kans pärjäsi mainiosti. Rauhoittuivat nukkumaan kiltisti ja leikkivätki kiltisti, ei tarvinnu ees hirveästi "komentaa", ku nykyajan lapsille ei saa kuria antaa. Ja sen kyllä huomaa välillä...

Mutta onneksi sitä ei tartte tehä ku pari kuukautta. Pakko oli auttaa ukon kummitätiä ku niillä meinas olla työntekijöistä pulaa. Vaikka en oo erikoistunu lapsiin ja nuoriin nii silti pääsin töihin, jotkuhan sen erikoistumisalan vaatii ennenku pääsee lasten pariin töihin. Mutta onneksi oon ollu kyseisessä paikassa harjoittelussa ja toissa kesänä olin töissäki siellä nii tietävät mimmonen työntekijä oon. Mutta tämä oli kyllä taas yksi niistä päivistä, jolloin totesin että lastenhoitajaksi minusta ei oo. Toki tykkään lapsista hirveästi, mutta ei sillälailla oo kiinnostusta toisten lapsia hoitaa työkseen. Toki parhaani yritän aina, joskus onnistun saamaan lapset aisoihin, joskus en, varsinkin jos ne sattuu olemaan vähän vilkkaanpuoleisia.

Tuntuipa mukavalta ku sai taas vähän purkaa paineita. Lapsille ku ei viiti huutaa vaikka ne kuinka ärsyttäis.