Olinpas tänään aamuvuorossa töissä. Mukavaa oli, vaikka aamupäivästä jouduin siirtymään isompien puolelta pienempien puolelle. Huomaa kyllä että porukka sairastaa ku osa joutuu lähtä töistä toiseen paikkaan töihin ja muutenki joutuu vähä sumplimaan nuita että kuka menee mihinki. Meidän onneksi, isompien puolelta oli pari lasta sairastunu nii pystyin huoletta menemään pienempien puolelle. Tosin, eipä sielläkään ois tarttettu ku nukkarissa vaan apua, oli sieltäki kerta kolme lasta jääny pois. Huomenna sitte lähetään lasten kans käymään retkellä, pitäs 4 vuoden jälkeen laittaa taas sukset jalkaan, ja ottaa pari lasta mukaan ja lähtä sitte kiertään muutama rastitehtävä. Koko aamupäivä meneeki sitte siellä kun paistetaan makkaraa ja tehdään muutaki kivaa, myös toisten päiväkotien lapset lähtee mukaan. Mulla onki huomenna pitkä päivä töissä ku meen jo puoli 9 ja pääsen illalla vasta puoli 6. Torstaina on kans 9 tuntia töitä ku meillä on illasta vielä kuukausittainen palaveri toisessa päiväkodissa ja siihen on varattu pari tuntia aikaa.

Tänään on sitte ollu myös normi koti-ilta. Iltapäivästä ku pääsin töistä nii käytiin ukon kans kaupassa. Sitte menin pihalle hänen kanssaan ja ukko nousi katolle tiputtamaan enimpiä lumia pois. Korkeimmillaan tais olla yli metrin kinokset taas. Minä sitte alhaalla kolasin tiputettuja lumia ja pijin silmällä ukkoa ettei se tipaha katolta, lunta ku oli yli räystäitten nii tiiä vaikka ois astunu ohi reunasta. Sisälle päästyä alkoin tehä ruokaa ja pistin sen uuniin, sitte sain jo vähäksi aikaa istuttua koneelle ja muutenkin sai vähä aikaa rauhoittua. Syönnin jälkeen oli sitte pesukonekki pessy nii piti laittaa pyykit kuivumaan. Nyt istun tässä ja suunnittelen, mitä teen vielä tänä iltana ja muutenki tätä viikkoa.

Huomenna vois töiden jälkeen ajella tädin luokse kylään ku äiti ja eno on siellä kans. Niillä on jotain koulutuksia tms. kaupungissa. Keskiviikkona jos ois sitte siivouspäivä ku molemmat ollaan 4 jälkeen kotona nii siinä kerkeää touhutakki vielä. Torstaina onki sitte se palaveri nii ilta menee siellä. Perjantaina ei ainakaan vielä oo mitään ihmeempiä, pääsen töistäki pois jo varttia vaille 12. Ellen sitte taas joudu jäähä ylitöihin jonku sairastumisen vuoksi. Perjantai vois olla siis sitte semmonen löhöilypäivä. Lauantaina taas ukon pitää viiä mut toiselle tädille ja lähdetään hänen kanssaan sitte viettämään likkojen iltaa enon uuden naisystävän luokse. Luksusta ku saahaan kerranki olla ilman miehiä. Siinäpä se viikko on sitte taas mennykki. Saa nähä oisko ens viikko jo vähä helpompi ku on hiihtolomaviikko nii monet lapsistaki on lomalla koko viikon, eikä siis hoidossa ole kun ehkä puolet.

Ai niin ja sainhan minä tosiaan viime lauantaina uudet hiukset. Kamala 5 sentin juurikasvu on pois ja myös inhottava haalistunut punertava väri. Tilalla on ihanan suklaanruskeat hiukset ja edesä oikealla on oikein kirkkaan oranssi raita. Tykkään kovasti! Vaikka ensin vieroksuin niin räikeää väriä mutta tästä tuli tosi makia kyllä.