En tiiä onko muilla tökkiny tämä näin pitkään, mutta itse pääsin vasta ensimmäisen kerran nyt tänne, sen katkoksen jälkeen. Ja tässä reilun kuukauden aikana on kerennyt sattua kaikenlaista kivaa ja kamalaa...
Aloitetaan vaikka siitä että mun yks läheinen ystävä kuoli 3 viikkoa sitten. Oon ollu aika maassa asian takia, ja joudinpa olemaan muutaman päivän pois töistäki sen takia. Se nosti sitte pintaan kaikkia vanhoja juttuja, ja musta tuntu yhessä vaiheessa jo että en oikeasti jaksa enää ja luovutin pariksi päiväksi. Mua on vaan väsyttäny enkä oo saanu nukuttua kunnolla, ja jos oon nukkunu nii nään vaan aivan hirveitä painajaisia. Tällä viikolla sitte lähin työterveyshoitajan juttusille, joka on samalla tämmönen "kallonkutistaja" teki hyvää. Jos jollaki on samantapaisia tai jotain muita ongelmia nii suosittelen kyllä menemään jonku ammattilaisen juttusille. Pääsen käymään läpi asioita, joita en uskonu ees että niistä voi vielä jotain murehdittavaa tulla. Aivan käsittämätöntä että miten joku voi auttaa noin paljo, vaikkei oikeastaan tunneta toisiamme ollenkaan. Mulla on ens viikolla taas aika, ja oikein ootan että pääsen kertomaan tuntemuksiani mitä mulla on ja kaikkea mitä on tullu tässä.
Töissä on menny ihan kivasti, on laitettu ammattitaito koetukselle kyllä viimeisten viikkojen aikana, on ollu aika rankkaa, mutta tykkään siitä silti.
Ja viikonlopuista saa paljon rahaa nii mielellään oon töissä rahanki takia. Vaikka se nyt ei mikään pääasia ookkaan. Pääasia on että saa auttaa ihmisiä nii paljo ku itestä siltä tuntuu, työkaveritki on edelleen kivoja, toisten kans tuun paremmin juttuun ja toisten kans vähä huonommin. Mutta ei oo vielä semmosta työkaveria eteen tullu, jota en vois sietää...No, kaikki sitte meinaski romahtaa taas eilen. Mieheni isopapalla on keuhkokuume ja se sit tänää siirrettiin meijän paikasta sairaalan puolelle. Itse siis oon koko kesän hoitanut ukkoni isopappaa, joka täyttää ens kuussa 99, mikäli vaan elää sinne asti. Tosi huonoon kuntoon oli yön aikana menny ja käytiin tänään sitte ukon kans häntä kattomassa siellä sairaalan puolella. Kyllähän tuo silleen tolpillaan oli että tajusi ja tunnisti että ketkä tuli käymään, mutta silti jäi sellainen tunne, niinku hän ois jo luovuttanu ja oottais vaan että pääsis pois tästä elämästä. Nyt sitte tuntuu pahalta ukon puolesta ku kummiski se on hänen isopappa ja kuitenki läheinen, vaikka ei nii useasti nääkkään. Tuntuu sit tosi pahalta kattoa ku toisella on huono olla ja huono omatunto ku ei oo käyny kattomassa useammin ja tänään saatto olla ehkä se viimenen päivä kun isopappansa elossa näki. Tottakai sitä pitää toivoa parasta, mutta isopapallaki alkaa jo ikää olla sen verran että tuommonen keuhkokuume saattaa hyvinki olla kohtalokas tällä kertaa. Viime talvena keuhkokuumeita oli 5 ja hän selvisi jokaisesta, mutta sillon se tahdonvoimakin varmasti auttoi osaksi, nyt sitä voimaa ei ole oikein ollut.
Mutta joo, tässäpä nyt taas vähän sulateltavaa, pitää paremmalla ajalla kirjoittaa sitten enemmän.]]>
Mun enot ja yks täti pelas omana joukkueena ja sit toinen täti pelas Rockabilly Ace joukkueessa. Tuo Rockabilly Ace on ravuri, ja mun mielestä hyvä sellainen. Tätini ja sen aviomies omistaa puolet. Siellä meni sit koko päivä ja aurinko paisto, nii sain vähä käräyettyä itteäni. Tosin kyllä rusketuin enemmän ku punastuin.
Olet muistoissamme aina!