Mitähän tähän nyt osais kirjottaa...
Koko viime viikon ja tämän alkuviikon oon oottanu tuloksia että pääsenkö ammattikorkeakoulun pääsykokeisiin, hain siis sairaanhoitajaksi, ensihoitajaksi ja kätilöksi. Sain sen verran hyvät paperit tuolta lähihoitajakoulusta, että olin varma että pääsen nyt tänä vuonna pääsykokeisiin ku sillon 3 vuotta sitte en päässy. Työkokemustahan mulla ei oo ku viime kesältä, mutta ihan sama.
No, tänään mielissään menin hakemaan postia laatikosta... Siellä oli kirje ammattikorkeakoulusta. Juoksin sisälle ja tärisevin sormin avasin kirjekuoren ja aloin lukea:
HAKEMUKSESI AMMATTIKORKEAKOULUJEN YHTEISHAUSSA
Kiitos osallistumisestasi ammattikorkeakoulujen nuorten yhteishakuun. Valitettavasti sinua ei voida ottaa huomioon opiskelijavalinnassa. Alla näet hakutoivekohtaisen tilanteesi:
1. Hoitotyön sv
Syy: Pisteesi eivät riittäneet valintakoekutsuun
2. Kätilöntyön sv
Syy: Pisteesi eivät riittäneet valintakoekutsuun
3. Ensihoidon ko
Syy: Pisteesi eivät riittäneet valintakoekutsuun
Luin paperin muutaman kerran läpi, ennen kuin tajusin, etten päässyt edes valintakokeisiin...
Se tunne tuolla vatsassa kun se kääntyisi ympäri, se tunne on hirveä!
Tunteet, jotka pyrkivät pintaan, ja joita yritän vahvana henkilönä pitää aisoissa. Tekisi mieli repiä hiukset päästä ja huutaa täyttä kurkkua, mutta minut on opetettu olemaan vahva, olemaan näyttämättä tunteita, samanlainen kuin isäni.
Istuin vähän aikaa keittiönpöydän ääressä ja nojasin käsiini, nostin katseeni ja pyyhin silmäkulmiini pyrkivät kyyneleet. Mihän en itke, en varmasti! MInulla on työpaikka, ihan sama vaikken päässytkään kouluun, olen silti töissä ihanien vanhusten parissa. Silti pari kyyneltä vierähti poskelleni, ja sen jälkeen vielä pari. Pyyhin ne pois.
Otin kännykän käteeni ja valitsin äitini upeasta HTC puhelimestani. Kirjoitin sille pitkän viestin, etten päässyt kokeisiin ja että on paha mieli kun olin varma, että pääsen, siellä kaikki olisi ollut sitten vain itsestä kiinni, millaisen kuvan antaa. Äitini vastasi melkein heti ja kirjoitti:
"No onpa harmi. Siis tosi harmi. Mutta eihän se auta jäädä suremaan. On niitä muitaki teitä päästä tavotteisiin. On ollu kyllä kova taso! Ajatteleppa niitä joilla on vielä huonommat mahdollisuudet päästä vaikka kuinka haluaisivat. Mun mielestä pääsykokeisiin pitäis ottaa kaikki halukkaat kun siellä huonoilla pisteillä hakevissakin voi olla tosi taitajia. Mutta älä vielä masennu. Voi sitä yrittää ens kerrallakin. Ja syksyn hausta on yleensä helpompi päästä pääsykokeisiin."
Mietin millaisia nörttejä sinne kouluun oikein hakee. Tulin siihen tulokseen, että ne on niitä ylioppilaita, jotka ovat kirjoittaneet L:n tai E:n paperit ja nehän menee heittämällä eelle sitte. Vaikka itelläki hyvät paperit on. Olen samaa mieltä äitini kanssa, että kaikkien pitäis päästä pääsykokeisiin. Itekki kävin lukion. Kirjoitin C:n paperit eli 7-8, mutta päättötodistuksen keskiarvo oli vain 6,3. Silti pääsin lähihoitajakoulutukseen ja ammatillisten opintojen keskiarvo oli 2,8 minun valmistuttua ja asteikkohan oli meillä 1-3. Että vaikka huonosti lukio meniki enkä tykkää pänttäämisestä, niin silti olin aivan omiani hoitoalalle. Ja hoitoala on parasta mitä vain tiedän, enkä voisi kuvitellakkaan olevani muulla alalla kuin tällä. Silti...
En päässyt jatkamaan sairaanhoitajaksi vaikka tiedän että sopisin sinne täydellisesti, minulla on motivaatiota vielä opiskella ja haluan kartuttaa tietämystäni hoitoalalla, vaikkei minusta mitään lääkäriä kuitenkaan tule. Ja olen hyvä omassa työssäni. Valitettavasti kyseinen ammattikorkeakoulu ei minua päästänyt pääsykokeisiin ja sen takia menettävät minut. Se on harmi kun eivät minusta tiedä mitään, kun en pääse näyttämään taitojani pääsykokeissa... Kunpa ne vain tietäisivät että on täällä näitä helmiä, jotka yrittää päästä kouluun vaan eivät saa tilaisuutta... Tiedän että jaksaisin opiskella ja olisin tunnollinen opiskelija ku ala minua oikeasti kiinnostaa.
Ja sitten sinne pääsee sellaisia henkilöitä niinku meidän luokalla oli yksi. Hän sanoi minulle kerran tunnilla näin:
No, mää nyt tulin tänne kouluun ku en päässy sinne mihin oisin halunnu, ei mua tää kyllä yhtään ees kiinnosta... Kävi koulua 1,5 vuotta ja jätti kesken... Kyllä oon katkera sille tytölle/pojalle joka mun tilalla pääsee sinne amk:n ja jättää sen sitte 1-2 vuoden kuluttua kesken ja mää jään ootteleen seuraavaa tilaisuutta. Meidänki luokalta jätti opintonsa kesken 5 henkilöä ensimmäisen 2 vuoden aikana.
Miksi olen sisältä tyhjä? MInullahan on töitä tiedossa loppuvuodeksi, mutta silti olen todella surullinen.
Miksi?
Silti tunnen itseni jotenkin epäonnistuneeksi, vaikka tiedän olevani hyvä tässä hommassa.
On vaikea hyväksyä tälläista asiaa kun yleensä aina pyrin täydellisyyteen, sitten tulee tällainen isku...
Kiitos!
Koko viime viikon ja tämän alkuviikon oon oottanu tuloksia että pääsenkö ammattikorkeakoulun pääsykokeisiin, hain siis sairaanhoitajaksi, ensihoitajaksi ja kätilöksi. Sain sen verran hyvät paperit tuolta lähihoitajakoulusta, että olin varma että pääsen nyt tänä vuonna pääsykokeisiin ku sillon 3 vuotta sitte en päässy. Työkokemustahan mulla ei oo ku viime kesältä, mutta ihan sama.
No, tänään mielissään menin hakemaan postia laatikosta... Siellä oli kirje ammattikorkeakoulusta. Juoksin sisälle ja tärisevin sormin avasin kirjekuoren ja aloin lukea:
HAKEMUKSESI AMMATTIKORKEAKOULUJEN YHTEISHAUSSA
Kiitos osallistumisestasi ammattikorkeakoulujen nuorten yhteishakuun. Valitettavasti sinua ei voida ottaa huomioon opiskelijavalinnassa. Alla näet hakutoivekohtaisen tilanteesi:
1. Hoitotyön sv
Syy: Pisteesi eivät riittäneet valintakoekutsuun
2. Kätilöntyön sv
Syy: Pisteesi eivät riittäneet valintakoekutsuun
3. Ensihoidon ko
Syy: Pisteesi eivät riittäneet valintakoekutsuun
Luin paperin muutaman kerran läpi, ennen kuin tajusin, etten päässyt edes valintakokeisiin...
Se tunne tuolla vatsassa kun se kääntyisi ympäri, se tunne on hirveä!
Tunteet, jotka pyrkivät pintaan, ja joita yritän vahvana henkilönä pitää aisoissa. Tekisi mieli repiä hiukset päästä ja huutaa täyttä kurkkua, mutta minut on opetettu olemaan vahva, olemaan näyttämättä tunteita, samanlainen kuin isäni.
Istuin vähän aikaa keittiönpöydän ääressä ja nojasin käsiini, nostin katseeni ja pyyhin silmäkulmiini pyrkivät kyyneleet. Mihän en itke, en varmasti! MInulla on työpaikka, ihan sama vaikken päässytkään kouluun, olen silti töissä ihanien vanhusten parissa. Silti pari kyyneltä vierähti poskelleni, ja sen jälkeen vielä pari. Pyyhin ne pois.
Otin kännykän käteeni ja valitsin äitini upeasta HTC puhelimestani. Kirjoitin sille pitkän viestin, etten päässyt kokeisiin ja että on paha mieli kun olin varma, että pääsen, siellä kaikki olisi ollut sitten vain itsestä kiinni, millaisen kuvan antaa. Äitini vastasi melkein heti ja kirjoitti:
"No onpa harmi. Siis tosi harmi. Mutta eihän se auta jäädä suremaan. On niitä muitaki teitä päästä tavotteisiin. On ollu kyllä kova taso! Ajatteleppa niitä joilla on vielä huonommat mahdollisuudet päästä vaikka kuinka haluaisivat. Mun mielestä pääsykokeisiin pitäis ottaa kaikki halukkaat kun siellä huonoilla pisteillä hakevissakin voi olla tosi taitajia. Mutta älä vielä masennu. Voi sitä yrittää ens kerrallakin. Ja syksyn hausta on yleensä helpompi päästä pääsykokeisiin."
Mietin millaisia nörttejä sinne kouluun oikein hakee. Tulin siihen tulokseen, että ne on niitä ylioppilaita, jotka ovat kirjoittaneet L:n tai E:n paperit ja nehän menee heittämällä eelle sitte. Vaikka itelläki hyvät paperit on. Olen samaa mieltä äitini kanssa, että kaikkien pitäis päästä pääsykokeisiin. Itekki kävin lukion. Kirjoitin C:n paperit eli 7-8, mutta päättötodistuksen keskiarvo oli vain 6,3. Silti pääsin lähihoitajakoulutukseen ja ammatillisten opintojen keskiarvo oli 2,8 minun valmistuttua ja asteikkohan oli meillä 1-3. Että vaikka huonosti lukio meniki enkä tykkää pänttäämisestä, niin silti olin aivan omiani hoitoalalle. Ja hoitoala on parasta mitä vain tiedän, enkä voisi kuvitellakkaan olevani muulla alalla kuin tällä. Silti...
En päässyt jatkamaan sairaanhoitajaksi vaikka tiedän että sopisin sinne täydellisesti, minulla on motivaatiota vielä opiskella ja haluan kartuttaa tietämystäni hoitoalalla, vaikkei minusta mitään lääkäriä kuitenkaan tule. Ja olen hyvä omassa työssäni. Valitettavasti kyseinen ammattikorkeakoulu ei minua päästänyt pääsykokeisiin ja sen takia menettävät minut. Se on harmi kun eivät minusta tiedä mitään, kun en pääse näyttämään taitojani pääsykokeissa... Kunpa ne vain tietäisivät että on täällä näitä helmiä, jotka yrittää päästä kouluun vaan eivät saa tilaisuutta... Tiedän että jaksaisin opiskella ja olisin tunnollinen opiskelija ku ala minua oikeasti kiinnostaa.
Ja sitten sinne pääsee sellaisia henkilöitä niinku meidän luokalla oli yksi. Hän sanoi minulle kerran tunnilla näin:
No, mää nyt tulin tänne kouluun ku en päässy sinne mihin oisin halunnu, ei mua tää kyllä yhtään ees kiinnosta... Kävi koulua 1,5 vuotta ja jätti kesken... Kyllä oon katkera sille tytölle/pojalle joka mun tilalla pääsee sinne amk:n ja jättää sen sitte 1-2 vuoden kuluttua kesken ja mää jään ootteleen seuraavaa tilaisuutta. Meidänki luokalta jätti opintonsa kesken 5 henkilöä ensimmäisen 2 vuoden aikana.
Miksi olen sisältä tyhjä? MInullahan on töitä tiedossa loppuvuodeksi, mutta silti olen todella surullinen.
Miksi?
Silti tunnen itseni jotenkin epäonnistuneeksi, vaikka tiedän olevani hyvä tässä hommassa.
On vaikea hyväksyä tälläista asiaa kun yleensä aina pyrin täydellisyyteen, sitten tulee tällainen isku...
Kiitos!
Kommentit