Mikä parasta... Kaivoin oman hoitopukuni juuri esille kaapista ja ette usko kuin hyvältä se tuntui!!! Maailma kirkastui heti, kun tajusin että oon oikeasti huomenna menossa töihin vanhusten pariin. Juuri sinne, mihin oon aina halunnu!
Mukava lämmin tunne valtasi kehoni ja hymyilin, vaikka kukaan ei ollut näkemässä.
Tunsin kuinka adrenaliini kuohui kehossani ja tiesin pystyväni tähän, eikä mielessäni käynyt pienintäkään epäilystä, ettenkö osaisi hommiani, vaikka uudessa paikassa onkin muutama perehdytyspäivä.
Otin myös lahjaksi saamani sairaanhoitajakellon ja pistin sen "taskuun" valmiiksi huomista varten. En tiiä miksi niitä oikeasti sanotaan, mutta mää sanon sitä muovista liparetta taskuksi, joka laitetaan siihen taskuun. Siinä on myös pari kynää valmiina, ettei niitä tartte aina olla ettimässä. Vielä pitäs saaha sakset ja mahollisesti teippiä myös mukaan nii sitte ois kaikki "välttämätön" mukana. Oon huomannu että kaikkea noita tarvii kaikista eniten, varsinki sillon ku niitä ei oo mukana. Toivonmukaan työpaikalla mua oottaa sitte nimikyltti, jossa lukee lähihoitaja ja mun nimi. Yleensä siinä lukee vaan nimi, mutta ku mulla saattaa vielä tuo paikka vaihtua aika tiuhaan, ennenku jostain saan vakituisen paikan nii hyvä olla se lähihoitaja nimike siinä, nii eipähän kenellekkään tuu vääriä käsityksiä, tai jos haluaa puhua sairaanhoitajalle nii heti kyltistä näkee, etten oo sairaanhoitaja.
Nyt sitten vain iloisella mielin töihin ja oppimaan uutta/ kertomaan omia kokoemuksia, mitä vois parantaa jne. Todennäköisesti kirjoittelen huomenna tuntemuksia ekasta työpäivästä, jos vain kerkeän!
Kommentit