Heippa taas kaikki!!
En tiiä onko muilla tökkiny tämä näin pitkään, mutta itse pääsin vasta ensimmäisen kerran nyt tänne, sen katkoksen jälkeen. Ja tässä reilun kuukauden aikana on kerennyt sattua kaikenlaista kivaa ja kamalaa...
Aloitetaan vaikka siitä että mun yks läheinen ystävä kuoli 3 viikkoa sitten. Oon ollu aika maassa asian takia, ja joudinpa olemaan muutaman päivän pois töistäki sen takia. Se nosti sitte pintaan kaikkia vanhoja juttuja, ja musta tuntu yhessä vaiheessa jo että en oikeasti jaksa enää ja luovutin pariksi päiväksi. Mua on vaan väsyttäny enkä oo saanu nukuttua kunnolla, ja jos oon nukkunu nii nään vaan aivan hirveitä painajaisia. Tällä viikolla sitte lähin työterveyshoitajan juttusille, joka on samalla tämmönen "kallonkutistaja" teki hyvää. Jos jollaki on samantapaisia tai jotain muita ongelmia nii suosittelen kyllä menemään jonku ammattilaisen juttusille. Pääsen käymään läpi asioita, joita en uskonu ees että niistä voi vielä jotain murehdittavaa tulla. Aivan käsittämätöntä että miten joku voi auttaa noin paljo, vaikkei oikeastaan tunneta toisiamme ollenkaan. Mulla on ens viikolla taas aika, ja oikein ootan että pääsen kertomaan tuntemuksiani mitä mulla on ja kaikkea mitä on tullu tässä.

Töissä on menny ihan kivasti, on laitettu ammattitaito koetukselle kyllä viimeisten viikkojen aikana, on ollu aika rankkaa, mutta tykkään siitä silti. Ja viikonlopuista saa paljon rahaa nii mielellään oon töissä rahanki takia. Vaikka se nyt ei mikään pääasia ookkaan. Pääasia on että saa auttaa ihmisiä nii paljo ku itestä siltä tuntuu, työkaveritki on edelleen kivoja, toisten kans tuun paremmin juttuun ja toisten kans vähä huonommin. Mutta ei oo vielä semmosta työkaveria eteen tullu, jota en vois sietää...

No, kaikki sitte meinaski romahtaa taas eilen. Mieheni isopapalla on keuhkokuume ja se sit tänää siirrettiin meijän paikasta sairaalan puolelle. Itse siis oon koko kesän hoitanut ukkoni isopappaa, joka täyttää ens kuussa 99, mikäli vaan elää sinne asti. Tosi huonoon kuntoon oli yön aikana menny ja käytiin tänään sitte ukon kans häntä kattomassa siellä sairaalan puolella. Kyllähän tuo silleen tolpillaan oli että tajusi ja tunnisti että ketkä tuli käymään, mutta silti jäi sellainen tunne, niinku hän ois jo luovuttanu ja oottais vaan että pääsis pois tästä elämästä. Nyt sitte tuntuu pahalta ukon puolesta ku kummiski se on hänen isopappa ja kuitenki läheinen, vaikka ei nii useasti nääkkään. Tuntuu sit tosi pahalta kattoa ku toisella on huono olla ja huono omatunto ku ei oo käyny kattomassa useammin ja tänään saatto olla ehkä se viimenen päivä kun isopappansa elossa näki. Tottakai sitä pitää toivoa parasta, mutta isopapallaki alkaa jo ikää olla sen verran että tuommonen keuhkokuume saattaa hyvinki olla kohtalokas tällä kertaa. Viime talvena keuhkokuumeita oli 5 ja hän selvisi jokaisesta, mutta sillon se tahdonvoimakin varmasti auttoi osaksi, nyt sitä voimaa ei ole oikein ollut.
 
Mutta joo, tässäpä nyt taas vähän sulateltavaa, pitää paremmalla ajalla kirjoittaa sitten enemmän.

Viime viikolla oli lämmintä ja ihanan aurinkoista täällä pohjosessa. Näpsäsin kännykälläni kuvan meijän toisesta omenapuusta ku kukki niin mahtavasti! Mikä onkaan ihanampaa kuin se, että saa katsoa kuinka oma piha kukoistaa. Ja se, että on se oma piha jota saa laittaa ja olla ylpeä. Meillä on kaksi omenapuuta, toinen vain on hiukan pienempi, vissiin jotenkin huonompi raventeinen maa, kun ei niin hyvin kasva. Sitten meiltä löytyy sekä punaisia että mustia marjapensaita. Niitä tuli viime vuonna aivan älyttömästi! Itse emme hirveästi marjoja syö, mutta keräsin monta purkkia mummulleni. Hän tekee niistä mehua ym... Meillä on myös sitten vadelmapensas, siihen tuli myös viime vuonna niin paljon vadelmia, ettei kaikkea kerennyt syödä.

Kyllä meille näyttää tänäkin kesänä omenoita tulevan. Sen verran ihanasti kukki tuo ja kukat tuoksu aivan ihanalle! Joskus sitä on niin vähästä iloinen ja onnellinen. Huomasin myös tänään tuolla ulkona touhutessani, että meille tulee tänä kesänä myös mansikoita!! Ihanaa, omasta penkistä mansikoita, mikä voisi olla parempaa... Aivan hirveästi oli kukkia, joten tulee vielä enemmän kuin yksi tai kaksi mmm... Viime kesänä ei mansikoita tullut, koska itse olin toisella paikkakunnalla töissä ja kotona kävin ehkä koko kesän aikana pari kertaa. Niin ei muistettu oikein hoitaa koko mansikkamaata. Tänä kesänä on toisin. Laitoin myös porkkanoita ja salaattia kasvimaalleni kasvamaan, tietenkin mylläsin koko kasvimaan ensin, jotta siinä jotain kasvaisi. Salaatit kasvavat jo, tosin ne on pieniä vielä, mutta kasvavat kuitenkin. Porkkanoita en ole ainakaan vielä huomannut, katsotaan nyt josko sieltä muutama nousisi.

Tänään kävin hakemassa myös kukkia tuolta torilta ja laitoin ne ruukkuihin, voi että ovat ihanan näkösiä ja ihana kun nyt alkaa olla tälle kesälle piha valmis taas. Terassi pitäisi jossain vaiheessa vielä maalata, mutta on satanut niin paljon vettä ettei ole oikein löytynyt sopivaa hetkeä.

Rupesin tuossa myös miettimään, että meillä on täällä aika paljon "lemmikkejä"... Kyyhkys pariskunta rakentaa, tai on jo rakentanut pesän meidän lähelle. Sitten ne meidän puissa toivottavat aina aamulla hyvät huomenet kun lähdetään töihin. Myös oravia on paljon. Ehkä jopa liiankin paljon.... Siili on lyllertänyt pihalla, siis kirjaimellisesti lyllertänyt, se on vähä lihava... Joku varmaan naapureista syöttää kun, näyttää täälläpäin viihtyvän. Fasaanit on nyt lähteny pesimään, mutta tulevat varmasti takaisin viimeistään syksyllä. Naapuri kun ruokkii niitäkin. Lintuja on paljon, tosi paljon, mutta ihana kun on eläimiä ja niiden kanssa on ihana asustaa.
 

Hyvää syntymäpäivää minä!

Pääsin tuossa kahdelta töistä ja suuntasin suoraan kauppaan (alkoon). Huomenna on vapaapäivä ja lauantaina vasta yöksi meno nii taidan vähä juhlistaa tätä 22 syntymäpäivääni. Oon ollu ihan mielissään koko päivän ja töitäki tuli paiskittua tosi paljon ja nopeaan tahtiin. Oon kyllä heränny jo 6 maissa tänään, puoli 7 piti olla jo töissä, mutta ei mua ees väsytä. Ihme kyllä. Nii, ois tarkotus lähtä kaverin kans vähä juhlistaan synttäreitä. Enkä kyllä tiiä että mihin sitä tänään vielä eksyy, toivon vaan että ois mahdollisimman kiva ilta ku oon oottanu tätä päivää taas pari viikkoa. Mutta nii, pitää kait sitä ruveta valmistautuun kohta johonki päin lähtöön. Kunhan kaveriki pääsee töistä ja kertoo illan suunnitelman. Vähä veikkaan että silläki on huomenna vapaapäivä, että ois vaihtanu ku sen piti olla tänään vapaalla, mutta onki ollu aamuvuorossa.

Pitäis vissiin kirjotella taas, mutta ei oo oikein luistanu. Tämä viikko on mennyt miettiessä, mitä tekisin sen opiskelijan kanssa. Onneksi sain ajatukseni järjestykseen ja nyt voin taas hyvillä mielin lähteä iltavuoroon. Saan nyt harjoitella taas iltavuoron ja huomisen aamuvuoron rauhassa, opiskelija kun tulee vasta maanantaina taas töihin. Nyt oon saanu nukuttuaki paremmin ku sain nuo ajatukseni järjestykseen. Meinas jo karata ihan kokonaan käsistä jo, mutta selvisin siitäkin, taas.

Keskiviikko menikin sitten siivoillessa kämppää, seuraavana päivänä kun on partylite -kutsut. Kutsut meni vallan mainiosti. Paikalla ei ollut muita kuin sukulaisia. Mutta sitä hauskempaa meillä kyllä oli, ja minulla oli kolme ennakkotilaustakin, niin myynti meni päälle 400 euron, olen erittäin tyytyväinen. Voin siis sanoa, ettei ollut turha homma järjestää nuo kutsut, vaikkei monet päässeetkään paikalle. Tätini sitten otti kutsut heinäkuulle, joten sinne seuraavaksi. Torstaina kävin myös työpaikalla katsomassa, oliko siellä tapahtunut mitään. Yksi asukas oli mennyt sairaalan puolelle, oli niin huonossa kunnossa parin viikon takaisen kaatumisen jälkeen.

Perjantai...
Aamupäivä meni hyvin ilman mitään sen suurempia ärsytyksiä. Kävin taas työpaikalla viemässä partylite esitteet sinne ja kesän tarjoukset, jos joku haluaa vielä tilata. Maanantaihin asti on aikaa. Sain myös tietää että tämä nimeltä mainitsematon asukas oli lähtenyt kaupunkiin sairaalaan kuvauksiin, kun yritetään etsiä syytä niin nopeasti alentuvaan kuntoon. Saa nähä milloin tulee takaisin. Iltapäivästä tein sitten ruokaa ja söin siinä. Kuitenkin rupesi mielessä kutkuttelemaan jokin ajatus että alkaa suututtaan.

Ukko tuli töistä ja sanoi saman tien lähtevänsä käymään mummulassa. Lähti sinne. Sanoin hänelle että käy kaupassa ostamassa sitä ja tätä. No, hän tuli melkein heti takaisin kun isovanhemmat ei ollu kotona, eikä se ollu kaupassakaan käyny ku oli kuulema nii hirveästi porukkaa. Aikoi käydä myöhemmin kun käy mummulassa, kunhan he ovat kotona. Ukko lähti uudestaan ja ajattelin et jaa, sitä ollaan taas niinku yksin. Oon ollu vapaalla tiistaista asti ja oon saanu melkeinpä joka päivä olla yksin nii ei oikein napannu enää. Ja tiesin että ukko lähtisi tänä päivänä vanhempiensa luokse ja minä en pääse kun minun täytyy töihin lähtä. Ukko tuli sitte ja olihan se käyny kaupassa, ei vaan ollu ostanu mitään, mitä pyysin nii sillon alko suututtaan jo todenteolla. Ja ainoat pikkuasiat mitä pyysin illan aikana tekemään niin ei niitäkään tehny. Kyllä otti päähän niin hirveästi että linnottauduin sitte makuuhuoneeseen lukemaan aku ankkoja enkä puhunu ukolleni enää illan aikana mitään. Olkoot omassa rauhassa ku ei kerta voi edes pieniä palveluksia tehä minulle, kun mitä taas siivoan 113 neliön huushollin hänelle ja pesen pyykit ja piän muutenki paikkaa pystyssä. Myös ennen töihin lähtöä ja töistä tultuani. Ukkoni taas ei voi tehdä mitään töistä tultuaan koska on niin väsynyt. Saatikka että se mitään tekis ennen iltavuoroon lähtöä, muutaku sotkee paikat ja jättää lautaset sohvalle mätäneen ja ties mitä...

Ukko lähti aamulla sitte vanhempiensa luokse ja minä jäin nukkumaan. En tiiä millon tulee takaisin, enkä tällä hetkellä halua edes tietää. Pitää taas saada koota vähä ajatuksia että tämä armoton vitutus lähtis pois, ja sais jotain kehitettävää tehtyäkki vielä tänä päivänä ennen töihin lähtöä. Saa nähä saako näitä ajatuksia koottua ennenku töihin lähtee. Ja jos töissä vielä vastustaa nii en tiiä mitä teen. Sulkeudun johonki vessaan enkä tuu koko iltana ulos sieltä. No, toivottavasti ei kuitenkaan. Vähä mietityttää kuitenki tuo iltavuoro ku oon kolmannessa kerroksessa ja vieläpä yksin... Enkä oo ikinä ennen tehnyt iltavuoroa siellä, nii saa nähä miten seki menee. Onneksi eilen sanoivat, että ei se maata kaatavaa oo jos ei ihan kaikkea muista tehdäkkään. Mutta oishan tuo nyt ihan kiva ettei heti tuu sanomista.